tiistai 18. kesäkuuta 2019

Hartaus?


Jeesus on hyvä paimen,
lasten alttari Oriveden kirkossa.
Päiväkerhoissa vietämme leikkiajan jälkeen pienen hartaushetken,
joka sisältää kerta toisensa jälkeen samat elementit kutakuinkin samassa järjestyksessä. Ensin kaikki kutsutaan triangelin soitolla etsimään oma paikka keltaiselta penkiltä, jonka jälkeen jokainen saa soittaa triangelia. Kynttilää sytyttäessä laulamme yhdessä ja kynttilä on meille merkkinä rauhoittumisesta ja hartaushetken alkamisesta. Sitten joko laulamme yhdessä tai saamme kuulla päivän aihetta. Aiheet ovat Raamatun kertomuksia tai opetuksia, jotka on valittu kirkkovuoden kulun mukaan. Toteutustapoja on hyvin monenlaisia ja yritämme kertoa asiat lapsia kiinnostavalla ja koskettavalla tavalla. Kuuntelun jälkeen laulamme yhdessä, sanomme kerhorukouksen ja puhallamme yhdessä kynttilän sammuksiin merkiksi hartaushetken päättymisestä. Olen kerännyt erilaisista hartauksista ja alttareista kuvia, jotta pääsette näkemään erilaisia toteutustapoja. Välillä myös luemme kirjoista ja lasten Raamatuista tai näyttelemme itse tai käsinukeilla, kaikki on mahdollista!




Luominen lattiakuvana
Luominen
Maria ja Joosef matkalla Betlehemiin
Jeesus syntyy tallissa
 
Juupajoen perhekirkon esirukous. Lapset ensin etsivät
kirkkoon piilotetut kuvat ja sitten ne luettiin.



maanantai 17. kesäkuuta 2019

Tervetuloa vierailulle!

Toukokuussa päätimme kutsua vieraita päiväkerhoon ja saimmekin huiman määrän isovanhempia osallistumaan kerhopäiviin. Mummoja, ukkeja, vaareja, mummeja ja pappoja oli isovanhempien viikolla yhteensä 20 eri ryhmissä! Päiväkerholaisille oli hurjan tärkeää saada juuri se oma isovanhempi kerhoon mukaan ja jos tämä tuli hieman myöhässä, kyseltiin hänen perään taukoamatta.
 
Isovanhemmat pääsivät osaksi kaikkea toimintaa, jota meillä kerhossa on: leikkeihin, hartaushetkeen, eväitä syömään, askartelemaan ja laulamaan. Tavallisesta poiketen vieraiden kunniaksi keitimme kuitenkin kahvit ja herkuttelimme kekseillä.

Isovanhemmat olivat hyvin ilahtuneita ja kiitollisia kutsusta kerhoon. Osaa kerholaisista vähän jännitti, kun olikin yhtäkkiä niin paljon aikuisia kerhossa, mutta hyvin nopeasti kaikki pääsivät leikkeihin kiinni ja unohtivat jännityksensä. Meillä oli niin mukavaa, että pitää ehdottomasti ottaa uusiksi!

Vappua juhlimaan!

Pikku tutkijoiden upeat naamarit
Vappua juhlittiin seurakuntakeskuksella perinteisesti vapputapahtumalla, jossa pääsi askartelemaan, hyppimään pomppulinnassa, tekemään jättisaippuakuplia, suorittamaan keppihevosrataa, herkuttelemaan ja muuta mukavaa. Väkeä oli jälleen reilusti liikkeellä, eikä kaunis sää ollut suinkaan haitaksi! Oli hienoa, että saimme järjestää taas tapahtuman suurimmaksi osaksi ulkona auringon helliessä meitä.

Päiväkerhoissa meillä oli juhlan kunniaksi myös koristeena ilmapalloja sekä serpentiinejä. Pikku tutkijoiden kanssa innostuimme askartelemaan naamareita. Tutkijat tekivät oikein huolellista ja tarkkaa työtä. He valitsivat paljon erilaisia tapoja koristella naamareita, kuten piirtäminen, kimalleliiman käyttö sekä koristeiden liimaaminen.
Henna ja Krista eivät voineet
 vastustaa omien naamareiden tekemistä.