torstai 7. maaliskuuta 2019

Leivon, leivon pullalasta, herkullista ja maukasta!

Helmikuussa juhlimme Johan Ludvig Runebergiä myös kerhoissa. Tutustuimme itse kirjailijaan lukemalla Mauri Kunnaksen kirjaa "Koiramäen Martta ja Ruuneperi". Kirjan hassujen kommellusten seassa oli pätkiä Runebergin teksteistä sekä pilkahduksia 1800-luvun elämästä.

Osa kerhoryhmistä perehtyivät perinteisien Runebergin torttujen leipomiseen. Jokainen sai osallistua taikinan tekoon: yksi rikkoi kananmunat, toinen pilkkoi margariinia sulatusta varten, kolmas mittasi sokerin... Kaikki saivat laittaa taikinaa muffinssivuokiin ja paistamisen jälkeen kukin koristeli omat torttunsa. Koristeet tulikin modernisoitua kertaheitolla vanhasta, jäykästä mallista! Herkullisia tuli ja tortut sulivat suussa, osa malttoi silti säästää toisen tortun kotiin tuliaisiksi.
 

Lasten majatalo 3.2.2019

Helmikuun ensimmäisen sunnuntaina, Kynttilänpäivänä, vietimme Oriveden seurakuntakeskuksella Yhteisvastuun majataloiltaa. Tuttuun tapaan lapsille oli järjestetty lasten majatalo päiväkerhotilassa ja tällä kertaa siellä oli ohjaajana Henna. Paikalla oli 11 iloista ja vikkelää poikaa, joiden iät olivat 3-13 vuotta.

Lasten majatalo alkoi esittelykierroksella ja kaikki saivat kertoa oman nimensä ennen kuin aloitimme hartauden. Kuuntelimme alkuun lasten virren Satatuhatta tähteä, jonka jälkeen kertailimme, kuka syntyikään jouluna. Tämän jälkeen luin lasten Raamatusta, kuinka Jeesus vietiin temppeliin vauvana ja siellä Simeon odotti näkevänsä koko maailmalle luvatun valon. Lyhyen keskustelun jälkeen kuuntelimme vielä lasten virren Vanha, vanha Simeon, jonka jälkeen rukoilimme vielä hetken, ennen kuin puhalsimme hartauskynttilän sammuksiin.

Hartauden jälkeen lapset pääsivät lähtemään leikkimään. Isommat pyysivät päästä pelaamaan pingistä sekä biljardia, pienemmät kaivoivat esiin robotteja ja autoja. Muutama ajoi liitutaululle piirtämälläni kilparadalla pikkuautoilla.

Hetken päästä kutsuin kaikki kuulemaan askarteluohjeita. Pakko ei ollut osallistua, mutta ilokseni vain muutama jätti askartelematta. Päivän teeman mukaisesti askartelimme kynttilöitä. Halutessaan samalla taittelutekniikalla sai tehdä madon tai vaikka avaruustoukan. Pojat askartelivat keskittyneesti ja käyttivät hienosti omaa luovuuttaan!

Majatalon lopuksi siivosimme lelut ja odotellessamme vanhempia hakemaan, leikimme vielä yhdessä Myrkkysientä, Laiva on lastattu-leikkiä sekä riimi-arvoituksia.