keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Tammikuun touhuja

 Kerhon barbit pääsivät nyt tammikuussa kampaajalle ja kaikkien hiukset saatiin selvitettyä takuista huuhteluaineen avulla. Pikku tutkijoiden ja Tarinatenavien tytöt osallistuivat innokkaasti hiuksien harjaamiseen, onneksi, sillä iso työ se olikin! Osalla oli hiukset jo huopuneet ja niin pahassa takussa, että se vaati kärsivällistä harjaamista. Barbileikit ovat olleet käynnissä melkein joka viikolla, välillä on vietetty häitä, toisinaan muita juhlia ja ovat barbit muotisuunnittelijoiksikin innostuneet.

Kerhon alussa on esillä monenlaisia palapelejä ja muita pelejä, esimerkiksi muistipelejä, Rotanloukku, kalastusta, Choco sekä Eläinlotto. Välillä pöydän ääressä on suurikin joukko lapsia ja toisinaan pelit jäävät pelaamatta. Välillä kerhotädit ovat laittaneet esille liian lällyjä palapelejä ja sitten kaivellaan kaapeista uusia.

Juupajoen kerholaiset pelien äärellä
Monenlainen rakentelu on mieleistä
 Kerhoissa on ollut liikkeellä monenlaisia lääkäreitä ja tohtoreita. Osa hoitaa eläimiä, osa ihmisiä, mutta aina potilaat paranevat kuitenkin. Rajuista hoitotoimenpiteistä huolimatta. Parhaissa sairaaloissa on niin mahdottoman hyvä ruokahuolto, että potilas ei ehdi muuta tehdäkään, kuin syödä ja juoda jatkuvasti!

Joskus rajut otteet ovat tarpeen
Hellä hoito parantaa
 
 
 
 Eväshetki on aina odotettu ja kerholaiset ovat innoissaan omista eväistään. Toiset kertovat kuuluvasti muille, mitä eväsrasiasta löytyy, kun taas toiset yrittävät syödä eväitä salaisesti, ilman, että muut näkisivät, mitä on eväänä. Se on kyllä osoittautunut mahdottomaksi... Kerhotädeillä iskee usein annoskateus kerholaisten herkkuja katsellessa!






Dinoleikit ovat pitäneet pintansa ja niin suuria kuin pieniäkin dinosauruksia kysellään leikkeihin lähes joka kerta Tarinatenavien sekä Pikku tutkijoiden kerhoissa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti