keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Tammikuun touhuja

 Kerhon barbit pääsivät nyt tammikuussa kampaajalle ja kaikkien hiukset saatiin selvitettyä takuista huuhteluaineen avulla. Pikku tutkijoiden ja Tarinatenavien tytöt osallistuivat innokkaasti hiuksien harjaamiseen, onneksi, sillä iso työ se olikin! Osalla oli hiukset jo huopuneet ja niin pahassa takussa, että se vaati kärsivällistä harjaamista. Barbileikit ovat olleet käynnissä melkein joka viikolla, välillä on vietetty häitä, toisinaan muita juhlia ja ovat barbit muotisuunnittelijoiksikin innostuneet.

Kerhon alussa on esillä monenlaisia palapelejä ja muita pelejä, esimerkiksi muistipelejä, Rotanloukku, kalastusta, Choco sekä Eläinlotto. Välillä pöydän ääressä on suurikin joukko lapsia ja toisinaan pelit jäävät pelaamatta. Välillä kerhotädit ovat laittaneet esille liian lällyjä palapelejä ja sitten kaivellaan kaapeista uusia.

Juupajoen kerholaiset pelien äärellä
Monenlainen rakentelu on mieleistä
 Kerhoissa on ollut liikkeellä monenlaisia lääkäreitä ja tohtoreita. Osa hoitaa eläimiä, osa ihmisiä, mutta aina potilaat paranevat kuitenkin. Rajuista hoitotoimenpiteistä huolimatta. Parhaissa sairaaloissa on niin mahdottoman hyvä ruokahuolto, että potilas ei ehdi muuta tehdäkään, kuin syödä ja juoda jatkuvasti!

Joskus rajut otteet ovat tarpeen
Hellä hoito parantaa
 
 
 
 Eväshetki on aina odotettu ja kerholaiset ovat innoissaan omista eväistään. Toiset kertovat kuuluvasti muille, mitä eväsrasiasta löytyy, kun taas toiset yrittävät syödä eväitä salaisesti, ilman, että muut näkisivät, mitä on eväänä. Se on kyllä osoittautunut mahdottomaksi... Kerhotädeillä iskee usein annoskateus kerholaisten herkkuja katsellessa!






Dinoleikit ovat pitäneet pintansa ja niin suuria kuin pieniäkin dinosauruksia kysellään leikkeihin lähes joka kerta Tarinatenavien sekä Pikku tutkijoiden kerhoissa.
 

Lumilintu, pilvilammas, lelukarhun kulmahammas...

Tammikuun toisella kerhoviikolla olemme tutkineet valkoista väriä ja pyöreää muotoa. Kysyttäessä lapset ovat hyvin osanneet nimetä erilaisia valkoisia asioita, esimerkiksi lumi, seinät, pöytä ja liina. Pyöreitä asioitakin on tullut paljon ja nopeasti mieleen: auton rengas, lumipallo, pää ja paljon muuta.

Juupajoen päiväkerholaisten lumiukot
Olemme laulaneet
"Väriarvoituksia" laulun valkoista  säettä, hauskoista lumiukoista, pyörineet lumiukko jumpan tahdissa, lukeneet Loisku-ankan väreistä, kaivaneet ja kiipeilleet valkoisessa lumessa, tanssineet ja rummutelleet "Revontulitanssin" tahdissa sekä askarrelleet valkoista. Kolmevuotiaat naperot taiteilivat lumisadetta, Pikku tutkijat, Tarinatenavat sekä Juupajokilaiset askartelivat massapalloista sekä grillitikuista lumiukkoja. Pikku tutkijat pääsivät vielä pursottamaan lumihiutaleita ällöttävän haisevasta partavaahto-liima mössöstä.



Pikku tutkijat soittavat triangelia
hartaushetken aluksi



Valkoiseen liittyen oli hartausaiheena myös kaste. Maanantain päiväkerhoissa oli vieraana Mari-pappi, tiistaina Tarinatenavien kerhossa vieraili Mika-pappi. Lapset saivat kuulla, mitä kasteessa tapahtuu ja minkä takia. Lisäksi papit kertoivat vielä siitä, kun Jeesus kävi Johannes Kastajan kastettavana.
 
 
 
 
 

torstai 10. tammikuuta 2019

Kenellä on päällä jotain keltaista, jotain keltaista...




Krista ja Henna suunnittelivat kevätkaudelle joka kuukaudella oman teeman ja tammikuun vietämme väreihin ja muotoihin tutustuen. Ensimmäisellä viikolla aiheena on ollut keltainen sekä kolmio. Mitä kahdesta keltaisesta kolmiosta tulee? No tietenkin tähti! Tähtiä saakin ihanan raikkaina iltoina taivaalta katsella. Askartelimme siis kaikkien ryhmien kanssa tähtiä, joita sai koristella hileliimalla.


Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Keltaiseen liittyen opettelimme vähän uusia loruja ja laulujakin. "Keltainen kulki paperin poikki, sitten se iloissaan hyppi ja loikki."

Jännitystä keltaiseen tutustumisessa toi keltaiset maistelut: suurin osa lapsista oli sitä mieltä, että keltainen paprika oli ihan hyvää. Sitruuna aiheuttikin aikamoista irvistelyä! Muutama rohkea pyysi kuitenkin ensimmäisen viipaleen lisäksi vielä toisen. Sitruunan maun tasaamiseksi maistettiin vielä palaset banaania, joka olikin mieleistä.







Seuraavalla viikolla siirrymme valkoiseen väriin ja ympyrän muotoon. Henna ja Marja-Leena viettivät huvittavia hetkiä partavaahdon parissa askartelujen testilaboratoriossa, saa nähdä mikä on lopputulos!